Ymmärrämme, että poikkeuksellisessa tilanteessa oman talouden ennustaminen voi olla vaikeaa, jos tulot ovat vähentyneet tai menot kasvaneet odottamattomasti.

Tahdomme myös kriisin aikana olla mukana tuomassa ratkaisuja asiakkaidemme taloushuoliin. Jos et pysty suorittamaan meiltä saamaasi laskua tai sopimaasi maksuerää eräpäivänä, kannattaa viipymättä olla yhteydessä asiakaspalveluumme.

Pystymme useimmissa tapauksissa sopimaan uudesta maksupäivästä tai jakamaan maksun tilanteeseesi sopiviin eriin. Kuten normaalistikin, myös poikkeusaikana on tärkeää olla meihin yhteydessä ennen kirjeessämme mainittua eräpäivää. Eräpäivän jälkeen velka on voinut edetä oikeudelliseen perintään, jolloin asiakaspalvelumme ei enää pysty sopimaan järjestelyistä yhtä joustavasti. 

Koronakriisi vaikuttaa meidän useimpien arkeen. Noudatamme CreditVisorissa kaikkia ajankohtaisia virallisia määräyksiä ja suosituksia. Haluamme myös omalla toiminnallamme varmistaa, että henkilökuntamme ja heidän läheisensä ovat turvassa, ja että yleisestikin pidämme tartuntariskit minimissään.

Työyhteisönä olemme tehneet paljon järjestelyitä sen eteen, että pystymme tarjoamaan laadukasta palvelua ilman, että työskentelemme toimistolla tai liikumme julkisissa liikennevälineissä tai julkisilla paikoilla. Olemme sijoittaneet moderneihin etätyöratkaisuihin, joilla asiakaspalvelumme ja yhteistyömme toimeksiantajien kanssa sujuu myös etänä, paikasta riippumatta.

Vaikka olemme pieni työyhteisö, uskomme että jokaisen panos on tärkeä, kun yhdessä pyrimme takaisin kohti tavallista arkea.

Jaa tämä sivu somessa