On täysin inhimillistä ja ymmärrettävää, että jouluna halutaan tarjota perheelle parasta. Eikä kyseessä ole pelkästään kaupallisesta paineesta ja lahjaröykkiöistä, vaan myös puhtaasta antamisen ilosta, joka kuitenkin saattaa heijastua joulun jälkeen maksuvaikeuksina.

CreditVisorin asiantuntijat auttavat ja tukevat sekä toimeksiantajia että kuluttajia perintäasioissa, jotka heijastuvat pienenä piikkinä joulun jälkeiseen aikaan. Huolettoman joulun ja joulun jälkeen koittavan arjen apuna on hyvä perintäkumppani, joka huolehtii erääntyneistä saatavista puolestasi ja auttaa asiakkaita maksusuunnittelussa.

Vuosi pakettiin

Veronpalautukset olivat pitkään niin sanottua ylimääräistä joulurahaa. Nykyään suurimmalle osalle suomalaisista veronpalautukset maksetaan jo elokuussa* ja tämä heijastuu joulunaikaan. Veronpalautukset on käytetty jo syksyn aikana ja jouluna käyttörahaa on ehkä totuttua vähemmän.

Joulumaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista
Kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista”

Joulu on kauniista sanoista ja lauluista huolimatta vuosi vuodelta suurempi kulutusjuhla. Tämä näkyy maksujen viivästymisenä etenkin tammikuussa.

Hyvällekin talouden suunnittelijalle saattaa kuitenkin tulla yllätyksiä, pesukone hajoaa joulun alla, yllättävä sairaus tai jokin muu suuri kulu on unohtunut budjetista. Me suosittelemme tällaisessa tilanteessa olemaan yhteydessä mahdollisimman nopeasti yritykseen, josta olet laskun saanut tai mikäli toimeksiantaja on siirtänyt saatavien perinnän meille, ota yhteyttä asiakaspalveluumme, niin me autamme sinua.

Saitko laskun meiltä? Ei hätää, voit aina ottaa yhteyttä meihin ja me autamme sinua maksusuunnitelman teossa.

(Raha)huoletonta joulua

CreditVisor tukee ja auttaa kuluttaja-asiakkaita maksusuunnittelussa, myös ennakoivasti. Otamme yhteyttä asiakkaisiimme ennen toisen maksumuistutuksen eräpäivää. Toimintamme vahvoja tukipilareita ovat vastuullisuus ja välittäminen. Avoin ja kokonaisvaltainen toimintatapamme mahdollistaa kuluttajille edullisen perinnän ja toimeksiantajille nopeamman saatavien maksun.

Kun lasku maksetaan aikaisessa vaiheessa, asiakas säästyy perintäkuluilta, saa paremman asiakaskokemuksen ja toimeksiantaja saa saatavansa kotiutettua nopeammin. Reaaliaikainen raportointimme auttaa toimeksiantajia talouden ennustamisessa myös sesonkiaikoina. Näin myös toimeksiantajien joulu on huolettomampi. Haluamme olla mukana tukemassa rauhallista joulua kaikille osapuolille.

”Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä.”

CreditVisorin väki toivottaa jokaiselle mukavaa ja rentouttavaa joulun aikaa!

Lähteet:
https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/maksaminen/veronpalautukset/

Joulumaa / Katri Helena, Juha Vainio

Tehokkaat luotonhallinnan ratkaisut yrityksille yhdeltä kumppanilta. CreditVisorin avulla sujuvampaa saatavien hallintaa sekä asiakaslähtöistä palvelua.

Ota yhteyttä – asiantuntijamme auttavat sinua mielellään teille sopivan ratkaisun muotoilussa. Lue lisää yritysratkaisuistamme tästä.

Jaa tämä sivu somessa